sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Pop Up College

13.2
Alkanut viikko menikin yllättävän lopeasti loihtien yritystoiminnan salaisuuksien parissa.
Lopulta päädyimme siihen että alamme toimimaan catering palveluna. Loimme yrityksellemme perusteellisen pohjan ja mitä kautta aiomme toimia päädyimme siihen, että liitymme stadinao:n osuuskuntaan Stadin timantteihin hakemukset on laitettu eteenpäin ja odotamme vastausta.
Toiminimemme on Caterina Friend's. Saimme myös aikaiseksi oman käyntikortin, työn alla on vielä omat some osoitteet : twitter, fb, ig, pintrest. puhelin-numero ja s-posti. Tällä hetkellä käytämme väliaikaisesti omia puhelin-numeroitamme ja s-postejamme jotta saamme asiakkaihin yhteyttä.

Yrityksen mainonnassa aiomme käyttää koulumme myymälää hyödyksi teemme muutamat mainokset ihmisille näkyviin, jossa selviää palvelumme. Suunitteilla on myös luoda kansio, josta asiakas pääsee näkemään tehtyjä tuotteitamme, jossa on myös suuntaa antavat hinnat.

Yrityksemme ensimmäinen myyntitapahtuma on 20.5.2017
saimme paikan tapahtumasta Kirkon musiikkijuhlat( ei kirkko soikoon... ) Senaatintorilla Klo 09-15
Päivä on ravintolapäivän syntymäpäivä.

20.2
Saimme uuden loistavan idean, jota lähdimme selvittämään koululla. Syksyllä Prinsessantie 2 uuteen avattavaan koulun kahvilaan/myymälään liittäisimme yritys toimintomme. Tähän mennessä idea näyttää vihreää valoa. myisimme lounasta, a la cartea, kahvila tarjoiluja ja catering palveluja. Homma vaatii vain hyvän ystävä pakan ja toimintasuunnitelman, joka meillä on jo! Nyt pitäisi aloittaa menu suunittelu mitä milloin ja miksi ? Ei voi vain lähteä myymään mitä haluaa pitää ottaa huomioon kauden tuotteet myös. Ideoita meillä on paljon & ne pitää tasapainottaa opintojen kanssa missä myös mennään. Näin voimme yhdistää tutkinnon-osia yritystoimintaamme ja saada ospeja !

27.2
Aloitimme tuotekehitys viikon reseptiikasta, hinnoista & suunittelusta mitä myymme kirkko tapahtumassa. Meillä on tulossa salmiakki-lakucookies, korvapuusteja, ruistaskuja, pestokierteitä, moccapaloja, ehkä juomaspesialistimme loihtii jtn itse tehtyjä mehu mm. Toscakakku(gluteenittomistajauhoista)Pyrimme pitämään toscakakun vegaanille sopivaksi, mutta on kuitenkin valmistettu tiloissa missä on vehnää. Loput pidämme yllätyksenä ! Itse onnistuin tuotekehitys viikkojen aikana luomaan rukiisen briossisämpylän tämän teoksen onnistuttua itselläni kolahti teorian & käytännön taidot toisiinsa. 

8.3
Rekry festarit
Ryhmäni meni rekry festareille keittöapulaisiksi/saliavuksi Luna cateringille.
Paikan päällä sai paljon vikkejä & ideoita. Hyvät verkostoitumis mahdollisuudet.
Itse olin ravintola,cafe & fastfood messuilla töissä myllynparhaan esittelypisteellä, jossa pääsin verkostoitumaan mm. NBF messuille olisi ollut mahdollisuus päästä luomaan jotain, mutta asiakas ei hyväksynyt tarjoustamme. Tämä olikin ensimmäinen suuri asiakkaamme harmi, kun hinnoissa emme päässeet yhteisymmärrykseen. 8&9 päivä menikin aamusta iltaan kyseisillä messuilla oli aika mahtavaa päästä verkostoitumaan alan tapahtumaan.

14.3
Jatkoimme tavalliseen tapaan tuotteiden kehittämistä.
Tiimillä alkaa hommat sujumaan entistäkin ehommin & olemme oppineet työskentelemään entistä tehokkaammin toistemme kanssa. Kiia taisi sairastua noin viikoksi, mutta liittyi seuraamme entistäkin ehompana. Harjoittelimme yhdessä toistemme tuottei sen jälkeen, kun omat tuottee olivat alkaneet nousta paremmin. Harjoittelimme joka päivä hinnoittelua, raaka-aineidentilausta, työvaiheiden ajoitusta & kirjoitimme valmiit tuoteselosteet ylös tulevaa varten on hyvä olla valmiita pohjia mistä lähteä muuttelee. Olemme myös oppineet tiimityöskentelyn salat ! tullaan tosi hyvin toimeen !

28.3
Kävimme neuvottelemassa NFB tapahtumaan liittyvistä asioista. Asiakas esitteli tapahtumatilat & esitti toiveet & tulevaisuuden kannalta miten voimme ola avuksi. Asiakas pyysi meiltä 7500 välipala patukkaa, kun aloimme neuvottelemaan hinnoista meni tie mutkikkaammaksi & asiakkaasta ei ole sen jälkeen kuullut mitään. Harmillista, mutta olisi ollut mahtavaa päästä tuohon tapahtumaan olemaan osallisena, mutta meidän on asetettava omat raamit yrityksellemme, me emme kuiteskaan tee ilmaiseksi töitä. Opimme tätä kautta, että yrityksemme tulee ensin emmekä lähde tekemään mitään ilmaiseksi 6 opimme että vastaan tulee vielä tilanteita missä pitää valmistautua tekemään kompromissejä & luopua asiakkaasta.

30.3
Vanhojen päättäjäiset & uusien lopettajaiset !
Jakauduimme tiimini kanssa niin, että minä olin Kampissa järjestämässä meille paikat kuntoo, jotta saamme tuotteet esille. Loput tiimistänäni suoritti koululla loput tarvittavat tuotteet pakkauksiin ja ottivat kuljettajaan yhteyttä joka oli Sherefi. Saimme Helenan avustuksella järkättyä Kampin K-market sponsoriksi ja saimme kyseisestä kaupasta tarvittavia tuotteita esille esim. booliin tarvittavat ainekset & kaikki tapahtui viime hetkillä, jopa tehdyt tuotteet teimme loistavasti lyhyessäkin ajassa. Aivan mahtavaa hyvä meidän tiimi ! Opin myös kyseisenä päivänä Helenan opastuksessa puhetaitoja ja vuorovaikutus taitoja neuvotteluiden suhteen. Kiitos Helena!
Koko pop up on opettanut hyvin paljon olen entistäkin enemmän kiinnostunut oman alani mahdollisuuksita. Erityisesti kiitos valmentajille !

Ruisbriossi
vasemmalla ei niinkään onnistunut versio oikealla taas paljon onnistuneempi versio.

Korvapuusteja.
Avocado-lime-minttu-juustokakku.
 Ruisbriossiin tehty riistamixburker, jonka sisällä mehevääpihvitomaattia, lakkavaahtia, puolukkamajoneesia, kurkkua(tuore) friseesalaattia, itse marinoitujapunasipuleita & koskenlaskijajuustoa !



P.U.C:n vanhojen lopettajaiset & uusien avajaiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti